22.5.2017

Päivähoitojärjestelmä, sauna, sisu ja Sibelius

Suomalainen päivähoitojärjestelmämme on hyvin ainutlaatuista maailmassa. Se on yhtä suuri ylpeyden aihe kuin sauna, sisu ja Sibelius. Se on ennen kaikkea suuri ylpeyden aihe siksi, että kyse on lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen. Tästä ovat lisäksi hyötyneet lasten lisäksi niin naiset, kuin miehetkin. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnalliset asiat eivät pysy ennallaan eivätkä korjaannu itsestään. Oikeutta ollaan oltu rajaamassa. Voin vain ihmetellä, kuinka lyhyt muistimme onkaan unohtaessamme, että päivähoitojärjestelmämme on koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntamme peruspilari. Se on mahdollistanut niin naisten työssäkäynnin kuin lasten oikeuden varhaiskasvatukseen. Päivähoitojärjestelmämme ansiosta me kansakuntana olemme päässeet siihen, missä me tänään olemme.

On kerta kaikkiaan kestämätöntä, että laittomat tilanteet päiväkotiemme arjessa on yhtä ennalta-arvattavaa kuin aamupuuro kello kahdeksalta. Ylisuuret ryhmät, jatkuva kova melu, levottomuus sekä henkilökunnan uupuminen sekä kokemus riittämättömyyden tunteesta työssään ovat asioita, mitä ei saisi kuulua ympäristöstä, jossa suurimman osan hereillä olo ajastaan viettävät lapset. Meidän tulevaisuuden rakentajamme. Vaikka meillä on varhaiskasvatuslaissa ryhmille kirjattu ryhmäkokokatto, me emme noudata sitä. Vastuu henkilöstömitoituksen toteutumisesta ei koskaan ole yksittäisellä työntekijällä. Se on yksiselitteisesti työnantajalla, jonka on kannettava vastuu varhaiskasvatuksen laadusta ja turvallisuudesta sekä henkilökunnan työhyvinvoinnista ja lain noudattamisesta.

Päiväkotien työntekijät on ajettu uupumukseen. Lakia kierretään surutta ja työntekijät kertovat, että jatkuvaa ryhmän suhdeluvun ylitystä perustellaan johdon taholta todeten, että riittää kun suhdeluku täyttyy koko talon lasten ja työntekijöiden välillä. Tämä kuormittaa vajaalla henkilökunnalla toimivan ryhmän työntekijöitä. Koska poissaoloja ei korvata asianmukaisin sijaisjärjestelyin, ryhmässä saattaa siten hypätä jatkuvasti päiväkodin sisältä muita hoitajia tuuraamassa ja auttamassa. Jatkuva vaihtuvuus aiheuttaa lapsissa levottomuutta ja turvattomuutta sekä uuvuttaa ryhmän muut työntekijät. Päiväkodin sisällä tehtävä sijaistaminen kuormittaa aina vähintään kahta ryhmää kerrallaan; ryhmää, jossa on vajausta sekä ryhmää, josta siirretään työntekijä toiseen ryhmään.

Minut pysäytti tehyläisen ammattilaisen kommentti tänä keväänä: ”Rakastan lapsien kanssa toimimista ja koen olevani unelma-ammatissa, mutta unelmatyöstä tässä ei enää ole kyse! Jatkuvat leikkaukset ja kiristämiset ja työntekijöiden TURHA kuormittaminen syö ammattiylpeyttäni ja olen vakavasti harkinnut alan vaihtoa kokonaan! En vain enää pysty olemaan osa tätä oravanpyörää jossa näen mihin suuntaan lasten olot menevät enkä itse pysty asiaan vaikuttamaan! Kauniita korulauseita kyllä kirjoitetaan uuteen vasuun mutta toteutus on ihan jotain muuta.” 

Ihmettelen, ettemme me älähdä lastemme arjesta päivähoidon ammattilaisten rinnalla korkealta ja kovaa. Volyyminappula pitää kääntää kaakkoon, koska kyse on lapsistamme. Heistä, joilla itsellään ei ole ääntä. Oma 6-vuotias poikani käy viimeistä päiväkotivuottaan ja viime syksynä tilanne päivähoidossa muuttui silmiin pistävästi. Olen vienyt lapsiani päivähoitoon vuodesta 2002 lähtien ja ollut osa päivähoitosysteemiä vanhemman roolissa 12 vuoden ajan. Olen myös itse työskennellyt päivähoidossa lastenhoitajana 90-luvulla, joten jonkinlaista kosketuspintaa koen omaavani päivähoidon maailmaan. Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana viime syksynä oltiin tilanteessa, jossa päivähoidon arki näyttäytyi työntekijöistä riippumattomista syistä niin kaoottiselta, että kirjoitin avoimen kirjeen päiväkodin johtajalle. Pyysin häntä myös välittämään sen koko henkilökunnalleen, jossa kirjoitin olevani hyvin pahoillani heidän puolestaan tilanteesta, joka on aiheutettu kikkailemalla suhdeluvuilla. En tiedä, millä mielin ihmiset, jotka tietoisesti kiertävät lakia, laskevat iltaisin päänsä tyynyyn. Mutta sen tiedän, että liian moni lapsi ja liian moni päiväkodin työntekijä painaa päänsä tyynyyn hyvin raskain miettein peläten seuraavan aamun sarastusta. 

Suomalainen päivähoitojärjestelmä on antanut minulle paljon: sen myötä lapsistani kasvaa tolkun kansalaisia ja oma työssäkäyntini on ollut mahdollista. Siitä syystä tänä keväänä pelkillä ruusuilla ja kiitos-korteilla ei enää riittävästi osoiteta kunnioitusta Teille päivähoidon arjen sankareille. Lupaan Teille varhaiskasvatuksen ammattilaiset, että pidän ääntä puolestanne. Volyyminappula kaakossa. Koska te olette ansainneet sen!

 

Ei kommentteja:

Tue Millariikkaa jakamalla sivu